Yksilönvapauksien ja tasa-arvon puolesta "Vapaudesta hetkellisen turvallisuuden tähden luopuva ei ansaitse kumpaakaan." - Benjamin Franklin

Vihdoin koko kansan presidentti

Tai ei nyt tietenkään koko kansan, mutta käsite "koko kansan presidentti" lanseerattiin Tarja Halosesta vuoden 2000 presidentinvaalien yhteydessä. Nimitys on lähinnä ironinen, koska Halonen voitti 6.2.2000 järjestetyn toisen kierroksen hyvin niukasti saaden 51,6% annetuista äänistä. Vain reilut satatuhatta ääntä erotti hänet kilpailijastaan Esko Ahosta.

Vuoden 2006 vaaleissa Halosen tulos ei ollut juuri edellistä kummoisempi. Halonen osallistui vaaleihin istuvana presidenttinä, joten hänellä oli lähtökohtaisesti etulyöntiasema. Istuvan presidentin äänestäminen pois virastaan olisi ikään kuin potkujen antaminen ja epäluottamuslause. Silti vuoden 2006 vaalien ensimmäisellä kierroksella vain 46,6% äänestäneistä katsoi Halosen ansaitsevan ilman muuta jatkopaikan. Toisella kierroksellakaan Halosen kannatus ei juuri poikennut vuoden 2000 vaaleista. Hänen tuloksensa oli 51,8% ja eroa haastaja Sauli Niinistöön oli vain 112 647 ääntä.

Uuden tasavallan presidentin, Sauli Niinistön, vaalitulos taas oli Halosen tuloksiin verrattuna varsinainen murskavoitto. 62,6% (alustavan laskennan tulos klo 21:45) on valtavan paljon parempi kuin mitkään Halosen lukemat. Eroa haastaja Haavistoon oli 725 067 ääntä. Yli kuusi kertaa suurempi ero kuin Halosella kummissakaan vaaleissa! "Koko kansan presidentti" on tietysti edelleenkin retorinen käsite, mutta Niinistölle se titteli sopii kuusi kertaa paremmin kuin Haloselle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän ristoi kuva

Niinistöllä on paremmat lähtökohdat, mutta vielä vaatisi jotain lisää.

Käyttäjän suburbian kuva

Kytket halosmollauksen Niinistöön. Sillä syöt presidentti-instituution arvovaltaa. Mutta kuten aina olen todennut sinä olet yhteiskuntavastainen anarkisti.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Heh, tuskinpa minulla on kovinkaan suuria mahdollisuuksia vaikuttaa presidentti-instituution arvovaltaan. Mutta joo, kertakaikkisen hienoa on, että pääsimme Halosesta vihdoin eroon. Toivottavasti hän saa presidentin tehtävistä luovuttuaan jonkin viran YK:sta ja lahjoittaa presidentin eläkkeensä köyhille.

Käyttäjän suburbian kuva

Suonsivu ja Korhonen. Tekstin ymmärtäminen on eka edellytys keskustelulle. Lukekaan alkuperäinen kommenttini uudestaan.

Käyttäjän tonisuonsivu kuva

Sini-kulta, kyllä minä ymmärsin kommenttisi. En ottanut kantaa nimenomaan siihen, vaan ylipäätään tähän aiheeseen eli presidentti-instituution arvovaltaan.

Käyttäjän suburbian kuva

Toni-jotain kiitos vastauksestasi ehkä se oli enemmän Janille joka mitätöi oman toimintansa vaikutuksia.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Mitätöi? Tarkoititko väheksyi? Jos, niin ehkä, mutta en tosiaan usko minun sanomisillani olevan vaikutusta presidentti-instituution arvovaltaan. Jos et, niin sitten en todellakaan ymmärrä, mistä kirjoitat -- eikä siihen auta, vaikka lukisin kommenttisi kuinka moneen kertaan.

Käyttäjän suburbian kuva

Voi muuten olla etten ihan tiedäkään mitä haen. Joka tapauksessa siinä on jotain mätää kun jengi iloitsee "huonon kuninkaan vaihtamisesta parempaan".
Presidentti-institutiota pitäisi myös leimata jatkuvuus esim kaikessa ulkomaan politiikassa. Se on lapsellista tarvetta työntää Tarja Halonen maan rakoon. Ymmärrätkö? Lapsellista.
Oikeistoa vaivaa pinnallisuus ja populaarikulttuurin kliseillä pelaaminen.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Sini Lappalainen: "Se on lapsellista tarvetta työntää Tarja Halonen maan rakoon."

Niin kai, mutta minkä minä sille voin, että Tarja Halonen oli todella huono presidentti. Kävi valtiovierailulla käsiksi George W. Bushin solmioon, jyräsi Suomen pankkiin ja sisäministeriön kansliapäälliköksi oman ehdokkaansa vastoin ministeriöiden suosituksia, piti yllä valhetta "naisen eurosta" ja syyllisti omaa kansaansa mm. rasisteiksi. On valtavan hienoa, että hänestä päästiin vihdoin eroon.

En ole kovin usein ollut vaaleissa voittajan puolella. Taisipa olla elämäni ensimmäinen kerta, kun se henkilö, jota minä äänestin, tuli valituksi. Olkoon lapsellista, mutta minä fiilistelen sillä. :-)

Käyttäjän tonisuonsivu kuva

Minä ainakin uskon, että presidentti-instituution arvovalta nousee, kun presidenttinä on Niinistö eikä Halonen.

Käyttäjän jojalonen kuva

Korhonen kirjoittelee:

"... käsite "koko kansan presidentti" lanseerattiin Tarja Halosesta vuoden 2000 presidentinvaalien yhteydessä."

Ensi kerran tuota nimitystä käytettiin kylläkin jo presidentti Kekkosesta, ja vuoden 1968 vaaleissa se oli jopa hänen kampanjajulisteessaan.

""Koko kansan presidentti" on tietysti edelleenkin retorinen käsite, mutta Niinistölle se titteli sopii kuusi kertaa paremmin kuin Haloselle."

Mikäli kertolasku tehdään Halosen vuoden 2000 äänisaaliin pohjalta, Niinistö siis sai arviosi mukaan 9 867 192 ääntä.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Jussi Jalonen: "Ensi kerran tuota nimitystä käytettiin kylläkin jo presidentti Kekkosesta, ja vuoden 1968 vaaleissa se oli jopa hänen kampanjajulisteessaan."

Jaa no, tuota en tiennyt. Minä kuulin tuon nimityksen ensimmäisen kerran Halosesta ja vuonna 2000.

"Mikäli kertolasku tehdään Halosen vuoden 2000 äänisaaliin pohjalta, Niinistö siis sai arviosi mukaan 9 867 192 ääntä."

Heh, silloin hän olisi jo useammankin kansan presidentti. "Sopia kuusi kertaa paremmin" oli luonnollisesti yhtä retorinen käsite kuin "koko kansan presidentti". Mutta Niinistö voitti haastajansa kuusi (tarkemmin 6,4) kertaa suuremmalla erolla kuin Halonen kummissakaan vaaleissa.

Käyttäjän mikkosiitonen kuva

Kuitenkin alle puolet kaikista äänioikeutetuista.

Käyttäjän janikorhonen kuva

No juu, äänestämättä jättävien huomiointi on aina hankala kysymys. Miten se, ettei äänestä ketään, pitäisi tulkita? Automaattisesti vaalit voittaneen kannalta negatiivisestiko? Vai pitäisikö antamatta jääneet äänet jakaa ehdokkaiden kesken, ja jos, niin miten? 50-50, tuloksen suhteessa vai miten? Äänestämättä jättämisen suhteen vaalijärjestelmässä olisi paljon parannettavaa, mutta se on toisen keskustelun paikka. Oma ehdotuksenihan olisi miinusäänen käyttöönotto (http://janikorhonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/6789-miinusaani-mukaan-vaal...)

Jos tulokset lasketaan kaikkien äänioikeutettujen joukosta, niin silloin Niinistön tulos on vain hieman parempi kuin Halosen. Vuoden 2006 vaalien toisella kierroksella 38% äänioikeutetuista äänesti Halosta ja nyt Niinistö sai 41% kaikkien äänioikeutettujen äänistä.

Oikein meni. Viherhörhöjen vyörytys saatiin torjuttua.

Nyt on koittanu kopsujen hetki!

Käyttäjän PenttiHilkuri kuva

Kaikkien aikojen suurin äänimäärä, yli 1,8 miljoonaa. Yksikään presidentti ei ole aiemmin saanut näin paljoa ääniä, joten siinä mielessä kyllä voi puhua koko kansan presidentistä. Sillä sitähän presidentti on, halusi sitä kansalainen tai ei. Presidentti on myös äänioikeudettomien presidentti.

Käyttäjän simomakela kuva

Joo, koko kansan presidenttiä ei Suomella ole ollut 12:een vuoteen. Sen verran kauan kesti punikki-Halosen painajais-aikaa. Nyt se on ohi. Ja onneksi meitä ei rankaistu Haavistolla. Kyllä meitä on armahdettu.

Käyttäjän peterkoivu kuva

http://www.yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2012/presidentinvaali/ensimmainen_...

Itse väitän, että puoli Suomea oli kohtalaisen katkerana viimeiset pari viikkoa. Mutta kuitenkin, Niinistö rules.

Käyttäjän pekkalampelto kuva

Ajatelkaa, jos alaikäisetkin saisivat äänestää, miten se vaikuttaisi vaalikampanjointiin. Niinistö olisi varmaan vetänyt jonkun lyhyen räp-esityksen jossain televisio-ohjelmassa ja Haavisto olisi pukeutunut pokemoniksi käydessään kampanjoimassa alkouluissa.

Yleinen ja yhtäläinen äänioikeus voitaisiin vetää oikeasti loppuun saakka. Jos ei, niin sitten olisi hyvä, että perehtyneisyytensä osoittaneilla olisi enemmän äänivaltaa.

Käyttäjän annaleena kuva

Juuri äänioikeuden laajentaminen on ollut yksi syy nykyisiin(kin) ongelmiin...

Tässä lainauspätkä taloustieteilijä Hans-Herman Hoppen kirjoituksesta "Demokratia riittää":

"Perättäiset äänioikeuden laajennukset ja lopulta yleisen äänioikeuden asettaminen aikuisille tekivät jokaisen maan sisällä mitä maailman demokratia tekisi koko maapallolle: se asetti liikkeelle nähtävästi pysyvän pyrkimyksen varallisuuden ja tulojen uudelleenjaosta.

Yksi henkilö yksi ääni yhdistettynä ”vapaalla pääsyllä” hallitukseen—demokratia—pitää sisällään, että jokainen henkilö ja hänen henkilökohtainen omaisuutensa tulee kaikkien muiden saataville—ja kaikkien muiden anastettavaksi. Syntyy ” murhenäytelmä yhteisestä."

http://www.taloudenperusteet.com/artikkeleja/demokratia/

H-H Hoppen mielestä äänioikeus pitäisi ottaa pois kaikilta valtion työntekijöiltä ja valtion etuuksia saavilta(sosiaalitukien saajat ja valtion hankkijat)

Käyttäjän janikorhonen kuva

Pekka Lampelto: " Jos ei, niin sitten olisi hyvä, että perehtyneisyytensä osoittaneilla olisi enemmän äänivaltaa."

Minusta perehtyneisyyttä oleellisempaa on motivaatio, kuten Nieminenkin kommentissaan tuossa ylempänä totesi. Suurikaan perehtyneisyys, viisaus tai älykkyys ei vaikuta äänestystulokseen, jos äänestämällä voi saada itselleen ja/tai kavereilleen merkittäviä etuja.

Valtion virkamiehet ovat taatusti erittäin hyvin asioihin perehtyneitä, ja tietävät, että nykyinen velkaantuminen ja tuhlailu johtaa tuhoon. Silti he varmasti äänestävät nykymenon jatkumisen puolesta, koska jos valtio alkaisi oikeasti säästää, niin se säästö tapahtuisi lähes kokonaan heidän kustannuksellaan.

Hyvän presidentin saimme, tosin huonomman kahdesta hyvästä.

Koko kansan presidenttiä ei Niinistöstä vielä äänestystuloksen perusteella tullut. Sen eteen joutuu tekemään kovasti työtä, kuten hän viisaasti totesi. Kotiin jäi liian monta äänestäjää ja hylättyjä ääniä oli enemmän kuin koskaan. Osa äänestäneistä päätyi jompaan kumpaan valitessaan "ruton ja koleran" välillä. Valitettavasti.

Käyttäjän janikorhonen kuva

Koko kansan presidentti -titteliä tukee myös tämä kannatuskartta:
http://yle.fi/vaalit/tulospalvelu/2012/presidentinvaali/toinen_vaali/kar...

Lieköhän ikinä presidentinvaaleissa voitto kuntatasolla laskettuna ollut noin murskaava.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja