Tasa-arvoa (myös) asevelvollisuuteen
Nyt on lopun ajat käsillä ja maailmankirjat sekaisin. Minä olen jostain asiasta samaa mieltä kuin Rosa Meriläinen. Siis se sama feministi Rosa Meriläinen, joka työkseen törmäilee kuviteltuihin lasikattoihin, käyskenteli eduskunnassa "Vittu haisee hyvältä" -pinssi rinnassaan ja ajeli sairauslomallaan eduskunnan taksikortilla baareihin. Näin kuitenkin on Meriläisen Hesarissa viime torstaina julkaistun kolumnin perusteella.
Kertakaikkisen loistava kolumni Meriläiseltä. Uskomatonta, että piti minun tämäkin ihme näkemäni, enkä ole vielä edes lähelläkään eläkeikää. Feministi puolustamassa tasa-arvoa! Tähän asti feministit ovat minun ymmärtääkseni joko kiistäneet asevelvollisuudessa mitään epätasa-arvoa olevankaan, tai jos ovatkin kokeneet olevansa pakotettuja myöntämään siinä jonkinlaista pientä ongelmaa ehkä olevan, niin ovat ainakin pitäneet paljon suurempana ongelmana sitä, että UPM:n hallituksessa on vain kaksi naista.
Rehtinä ja reiluna miehenä olen kuitenkin sitä mieltä, että kunnia sille ja silloin kelle ja milloin se kuuluu, joten propsit Meriläiselle siitä, että hän puolustaa asiaa, joka on poliittisella kentällä minulle maailman toiseksi tärkein asia. Meriläinen päättää kolumninsa virkkeeseen "Minä kannatan tasa-arvoa ja se tarkoittaa armeijan tapauksessa sitä, että laki olisi miehille ja naisille sama.". Tuon hienompaa tavoitetta ei ainakaan tasa-arvon saralla minun mielestäni löydy. Jos jotakin moitteita on pakko Meriläiselle antaa, niin se tässä kyllä hieman harmittaa, että hän kirjoitti tuon kolumninsa vasta kansanedustajauransa jälkeen.
Oma keskustelunaiheensa on toki sitten se, että miten tuo tasa-arvoinen asevelvollisuus järjestettäisiin. Liberaalina tuntuisi tietysti kovin pahalta vaatia lisää pakkoja yhtään kenellekään, mutta tasa-arvoaktivisti minussa oksentaa suolensa pihalle joka kerta, kun ajattelen nykyistä asevelvollisuuslakia, jossa toisen pakko on toisen vaihtoehto. Totta kai vapaaehtoisuuteen perustuva maanpuolustus olisi ilman muuta paras vaihtoehto. Se voisi hyvin onnistuakin ainakin, jos uskomme puolustusvoimien teettämiä tutkimuksia kansalaisten maanpuolustustahdosta, ja miksi emme uskoisi. Olen kuitenkin myös valmis hyväksymään sen ajatuksen, että Suomen kaltaisen vähäväkisen kansan ei ehkä kannata olla tässä asiassa edelläkävijä.
Tasa-arvoinen asevelvollisuus olisi siis ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin nykyinen tasa-arvon irvikuva. Sen järjestämisen suhteen Meriläisen kolumnista löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Eräässä kappaleessa hän harmittelee sitä, että pienten lasten isätkin komennetaan asepalvelukseen. Minä taas olen jo pitkään hahmotellut mallia, jossa ase- tai siviilipalvelusvelvollisuus koskisi molempia sukupuolia. Miehille laki voisi olla kuten nykyään, naiset määrättäisiin lähtökohtaisesti siviilipalvelukseen, jonka he voisivat korvata suorittamalla aseellisen palveluksen ja esimerkiksi alle 27-vuotiaana äideiksi tulleet naiset voisin vapauttaa kokonaan palveluksesta.
Ikärajan vedin hatusta, ja sen lukemaa voi tarvittaessa säätää, mutta miksipä ei sääntöä voisi yleistää niin, että tiettyyn ikään mennessä vanhemmiksi tulleet vapautetaan palveluksesta. Tuolla saattaisi olla positiivinen vaikutus syntyvyyteen, ja eipähän ainakaan tarvitsisi enää koskaan keskusteluissa kohdata sitä idioottimaisuutta, että täysin vapaaehtoista toimintaa verrataan laissa säädettyyn pakkoon.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Korhonen ei taida oikein ymmärtää miksi esimerkiksi jääkiekossa on erikseen miesten ja naisten sarjat. Todellista tasa-arvoahan olisi yhdistää nämä, eikö?
Tämä artikkeli lähtee oletuksesta, että miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia ja samalla viivalla joka asiassa.
Nykyisella puolustusvoimien budjetilla vapautuksen rauhan ajaksi saa hakemalla. Pakollisuuden voisi varmasti poistaa laista, sillä vapaaehtoisia riittää joka tapauksessa.
"Tähän asti feministit ovat minun ymmärtääkseni joko kiistäneet asevelvollisuudessa mitään epätasa-arvoa olevankaan ..."
Filosofi (ja feministi) Martha Nussbaum on todennut Suomen tilanteesta:
"Kaikkien kansalaisvelvollisuuksien tulisi kuulua tasapuolisesti miehille ja naisille. Ottaen huomioon nykyarmeijan luonteen, en näe, mikseivät naiset selviytyisi samoista tehtävistä."
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Filosofi+Martha+Nussbaum+arvostelee...
Suomalainen feminismi on noussut pitkälti vasemmistolaistaustalta, siksi liberalistinen feminismi ei koskaan ole ollut Suomessa erityisen suosittua.
Perinteinen tulkinta lienee se, että miesten asevelvollisuus korvaa naisten synnytysvelvollisuuden? Ja vaikkei jälkimmäinen koske kaikkia naisia, vaan ainoastaan äideiksi aikovia, niin miehet on kuitenkin vapautettu siitä kokonaan.
Ajatus on hyvä ja kaiken kannatuksen arvoinen.
Naiset ovat sotilaina yhtä hyviä kuin miehet. Neuvostoliitossa käytettiin Suuren Isänmaallisen Sodan aikana naisia kuten miehiä eivätkä naiset miehistä jääneet jälkeen. Israelissa naiset palvelevat myös kuin miehet, mutta heidän varsinaiset tehtävänsä ovat kuitenkin erilaisia.
Tasa-arvo on erittäin tärkeä periaate, jota tulee noudattaa aina, kun siihen on mahdollisuus. Kuitenkin on ikävä kyllä tunnustettava, että miehet ovat keskimäärin voimakkaampia kuin naiset. Tämän vuoksi varmaankin voimaa vaativat tehtävät kohdentuvat enemmän miehille kuin naisille. Esimerkiksi laskuvarjojääkäri tahi pst- tai konekiväärimies täytyy olla mies. Sen sijaan vaikkapa panssarijoukoissa, autojen yms kuljettajina, osin tykistössä ja erittäin monessa muussa tehtävässä naiset ovat vähintäin yhtä hyviä kuin miehet. Yksi esimerkki venäläisistä: Heillä oli erittäin hyviä naisia tarkka-ampujina ja it-miehistönä. Venäläisiltä kaatui niin paljon lääkintämiehiä eli välskäreitä että naiset korvasivat valtaosin miehet.

Kommentoi 11 kommenttia