Vaalitukeni (leikin rikasta)
Niklas Herlinin vaalitukiartikkelista innostuin itsekin antamaan rahallista tukea mieleisilleni ehdokkaille. Omalla kohdallani summat tosin ovat täysin symbolisia, mutta kuten Herlinkin toteaa, ei tarvita kuin vajaa sata kansalaista antamaan saman summan, niin kasassa on luultavasti useimmille ehdokkaille jo ainakin jossain määrin merkittävä summa. Ajattelin aluksi lahjoittaa prosentin siitä, mitä Herlin (ja voittaa hänet mennen tullen vaalityöhön lahjoitetun summan suhteessa kokonaisvarallisuuteen), mutta sopivien tasasummien vuoksi korotin sitä 1,4%:iin, eli huimaan 140 euroon.
Summia en jakanut aivan tasan, vaan vedin sen verran kotiin päin, että Liberaalien ehdokkaat saivat puolet enemmän kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Tukea annoin yhteensä kuudelle ehdokkaalle siten, että kaksi Liberaalia ehdokasta saivat kummatkin 30 euroa, ja muut 20 euroa kukin.
Ensimmäinen 20 eurosen sai Jussi Halla-aho (Helsingin vaalipiiri). Vaikka hänen puolueensa ei minulle välttämättä kovin mieluinen olekaan, niin hänen tapansa ja kykynsä perustella mielipiteensä ja ehdotuksensa johdonmukaisesti on kertakaikkisen loistava. Loogisempaa kaveria saa hakea, ja Arkadianmäeltä sellaista tuskin tällä hetkellä löytyy yhtään. Lisäksi hän vaikuttaisi kuuluvan Perussuomalaisten liberaalimpaan siipeen. Ainakin hän Vaalilupauksia-artikkelissaan toteaa arvoihinsa kuuluvan mahdollisimman laajan yksilönvapauden suhteessa valtioon.
Halla-aho tuntuu kannattavan myös aitoa tasa-arvoa, sillä asevelvollisuutta käsittelevässä artikkelissaan hän pitää ongelmana sitä, että asevelvollisuus kohdistuu vain miespuoliseen väestöön. Asevelvollisuutta itsessään hän tosin kannattaa, joten aivan yksi yhteen mielipiteemme eivät tässä asiassa mene, mutta minustakin oikein hyvä toiseksi paras vaihtoehto olisi asevelvollisuuden tasa-arvoistaminen, jos sen lakkauttaminen kokonaan katsotaan nykytilanteessa mahdottomaksi. Bonuksena on vielä se, että Halla-aho on suuresti rakastamani huumorin lajin, sarkasmin, mestari (no pun intended).
Toiset 20 euroa saivat kokoomuslaiset Henri Heikkinen (Oulun vaalipiiri) ja Elina Lepomäki (Uudenmaan vaalipiiri). He ovat molemmat kirjoittaneet vapauden puolesta, ja saattavat jopa oikeasti tarkoittaa sitä. Heikkinen on vastustanut pakkoruotsia (huom: vieläpä sarkasmin keinoin!) ja Lepomäki rahapelimonopoleja (kuten Heikkinenkin). Puolue heillä tosin on vapauden puolustamiseen täysin väärä. Kokoomus puolueena kannattaa niin rahapelimonopoleja kuin pakkoruotsiakin, mutta ainahan on teoriassa mahdollista muuttaa puoluetta sisältä päin. Itse en tosin tuollaiseen vaikuttamiseen usko, vaan pelkään, että ruodusta poikkeavat jäävät isoissa puolueissa vaikutusmahdollisuuksiltaan marginaaliin, mutta haluan silti tukea heidän yritystään. Toivottavasti he yrittävät tosissaan.
Muutos 2011:n puheenjohtaja Jiri Keronen (Varsinais-Suomen vaalipiiri) ansaitsi myös osuutensa (20 eur) huimasta vaalituestani. Muutos 2011 puolueen pääteemanaan ajama suora demokratia ei sinänsä välttämättä saa varauksetonta kannatustani, sillä minulle tärkeintä ovat yksilönvapaudet, joiden yli ei mielestäni saisi kävellä edes kansanäänestyksillä. Esimerkiksi Sveitsissä kansanäänestyksellä päätetty minareettien rakentamiskielto on mielestäni väärin. Sellainen äänestystulos olisi toki ihan OK, että sovittaisiin, ettei minareettien tukemiseen anneta yhtään julkista rahoitusta eikä muutakaan yhteiskunnan tukea, mutta jos joku omilla rahoillaan ja omalle tontilleen haluaa rakentaa minareetin, niin hänen tulisi toki saada tehdä niin riippumatta muiden mielipiteestä.
Kerosen vaaliohjelma on kuitenkin kerrassaan mainio, ja em. varausta lukuun ottamatta allekirjoitan sen täysin. Erityisen hyvä siellä on ehdotus mobiilista äänestysjärjestelmästä kansanedustajille, jotta edustajat eivät enää voisi paeta epämiellyttäviä päätöksiä olemalla poissa äänestyksestä. Myös humanitääriseen maahanmuuttoon 80% naiskiintiö olisi hyvä asia. Kuten Keronen toteaa, käytännössä kaikkialla maailmassa, missä on kurjuutta, eniten siitä kärsivät naiset. Näin ollen on perusteltua suosia naisia turvapaikkojen ja humanitäärisin perustein myönnettävien oleskelulupien suhteen. (Huom: Jälleen on kyse toiseksi parhaasta vaihtoehdosta. Paras tilanne olisi tietenkin, ettei sukupuolella olisi merkitystä, mutta jos sillä on oltava merkitystä, kuten tällä hetkellä on esimerkiksi asevelvollisuudessa, lauta- ja valiokuntapaikkojen täyttämisessä ja kohta luultavasti myös pörssiyhtiöiden hallituksien jäsenten valinnassa, niin sillä pitää voida olla merkitystä muuallakin.) Humanitäärisen maahanmuuton naiskiintiöistä voisi olla myös apua puolison puutteesta kärsiville suomalaismiehille. (Henry Laasanen on kirjoittanut tästä aiheesta mainion artikkelin Nuorten miesten naisettomuuden matematiikkaa.)
Viimeisimpänä, muttei luonnollisestikaan vähäisimpänä, halusin antaa tukea puoluetovereilleni. Liberaalien puolue- ja vaaliohjelman allekirjoitan täysin ja Jouni Flemmingin (Varsinais-Suomen vaalipiiri) ja Jari Metsälän (Helsingin vaalipiiri) kanssa uskoisin olevani samaa mieltä ainakin suurimmasta osasta asioita. Heidän taisteluaan vapauden puolesta tuin yhteensä 60 eurolla. Flemmingin vaalisivustoon pääsee tutustumaan tästä ja Metsälän sivusto löytyy täältä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Hienoa Jani. Arvostan tekoasi ja toivon että mahdollisimman moni meistä tekee vastaavan teon myöskin. Kertoipa siitä sitten blogissa taikka ei.
Hienoa Jani!
Voisin itsekin antaa noille tyypeille tukea.
Tosin asuu minussa vielä pieni Zeitgeista-peikko, joka ei ole saanut vielä tarpeeksi valistusta ruoakseen poistuakseen elimistöstäni. =) Tämän takia Jani Laasosen kaltaisen heebot keräävät jossain määrin sympatioita minulta.
Olen aloittanut muuten gradun tekemisen ja aihepiiri liittyy automatisaation tuomaan työttömyyteen 2000-luvulla ja sen synnyttämiin haasteisiin markkinataloudelle nykymuodossaan. Onko linkki työn ja tulojen välillä katkeamassa, ja jos on, mitä teemme asialla, vai teemmekö mitään?
Ööh, tarkoitan siis sitä, että mitä sitten tehdään, kun työpaikkoja alkaa katoamaan niin paljon, että massat eivät voi enää elättää itseänsä työnteolla.
Jos maailmantaloudessa on nyt vaikkapa 5 miljardia työikäistä ja 4,8 miljardia elannon antavaa työpaikkaa, niin mitä teemme sitten, kun työikäisiä on 6 miljardia ja elannon tuovia työpaikkoja 1,5 miljardia johtuen automatisaatiosta.
Tämä on se ongelma markkinatalouden tulevaisuudessa, johon en ole varma, miten asia tulee ratkeamaan. No yksi vaihtoehto on tietenkin, että ylijäämä väestö kuolee nälkään, tai vangitaan/teloitetaan, kun he yrittävät elättää itsensä rikollisuudella. Jotkut voisivat jopa sanoa, että eettisesti arvelluttavaa, mutta ihmisiä on monenlaisia.
Tähän, jos saisin Jani vastauksen, niin olisin mielissäni. Tämä on nimittäin se isoin älyllinen ja eettinen probleema minulla täysin vapaan markkinatalouden kanssa.
"Esimerkiksi Sveitsissä kansanäänestyksellä päätetty minareettien rakentamiskielto on mielestäni väärin. Sellainen äänestystulos olisi toki ihan OK, että sovittaisiin, ettei minareettien tukemiseen anneta yhtään julkista rahoitusta eikä muutakaan yhteiskunnan tukea, mutta jos joku omilla rahoillaan ja omalle tontilleen haluaa rakentaa minareetin, niin hänen tulisi toki saada tehdä niin riippumatta muiden mielipiteestä."
Tuohon sen verran, että minareettien rukouskutsu voidaan tulkita melusaasteeksi. Eikö sillä ole muka mitään rajoitusta, kuinka paljon melusaastetta ihminen saa omalta tontiltaan aiheuttaa?
Toinen on näkösaaste. Entä, jos joku rakennuttaisin 500 metriä korkea minareetin? Eikö sellaista voida nähdä näkösaasteena?
"Esimerkiksi Sveitsissä kansanäänestyksellä päätetty minareettien rakentamiskielto on mielestäni väärin. Sellainen äänestystulos olisi toki ihan OK, että sovittaisiin, ettei minareettien tukemiseen anneta yhtään julkista rahoitusta eikä muutakaan yhteiskunnan tukea, mutta jos joku omilla rahoillaan ja omalle tontilleen haluaa rakentaa minareetin, niin hänen tulisi toki saada tehdä niin riippumatta muiden mielipiteestä."
Tätä pitää suhteuttaa. Sveitsissä saa omalla maalleen rakentaa lähes mitä tahansa, mutta ei siis enää minareetteja.
Suomessa ei omalle maalleen saa rakentaa oikeastaan yhtään mitään, ellei tunne sopivia kavereita kaavoitusosastolta.
Tai ehkä Suomessa saa sitten rakentaa vapaasti vain minareetteja.
"Tätä pitää suhteuttaa. Sveitsissä saa omalla maalleen rakentaa lähes mitä tahansa, mutta ei siis enää minareetteja.
Suomessa ei omalle maalleen saa rakentaa oikeastaan yhtään mitään, ellei tunne sopivia kavereita kaavoitusosastolta."
Sveitsi kuulostaa rakentajan unelmalta. Haaveilen rakentavani käytetyistä konteista rakennuksia tanssisaleiksi yleiseen käyttöön. Toteutus asteelle pääsemiseen varmaan menee kauan aikaa mutta olen jo tutkinut rakentamisen säädöksiä Suomessa ja aika tiukalta menolta vaikuttaa.Kumpa sitä saisi rakennella niin villejä rakennuksia kuin haluaa. Suomessa on pitkä pimeä talvi joten rakennuksilla voitaisiin piristää maisemaa. Olisi edes yksi kaupunki missä jokainen rakennus olisi muista huomattavasti poikkeava ulkoasultaan, tämä varmasti stimuloisi aivoja ihan eri tavalla kuin nykyiset laatikot. Tällä hetkellä asun Connecticutissa kylässä jossa kaikki talot ovat pastellin värisiä ja todennäköisesti saman rakentajan tuottamia paketti taloja. Little boxes on the hill side, little boxes made of ticky-tacky... Täytyy kyllä seuraavaksi vierailla Sveitsissä. Miten muuten, onko Sveitsi vapaa/vapaampi maa kuin Suomi? Mikä on liberalistien mielestä vapain maa tällä hetkellä?
Täytyy myöntää, että Niklaksen lista vaikutti rohkeammalta kuin sinun. Olet valinnut hyvin pitkälle samankaltaisia kantoja omaavia kuin mitä itse olet, ja vaikkei siinä sinällään ole mitään pahaa, tuntuu se jollain tavoin rajoittuneemmalta kuin Niklaksen ratkaisu.
Mutta epäilemättä tukesi on arvokas lisä ehdokkaille, joten onhan se silti mukava ele.
Ymmärrettäväähän tuo on. Tosin en usko, että Niklas tukee itselleen epämieluisia ehdokkaita - enemmänkin kai linjalla parasta mitä kustakin poppoosta löytyy.
Minusta tuntuu, että Herlin paiskoo rahaa vain näennäisesti joka suuntaan. Ajatellaan, että jokaisessa puolueessa on hahmoja, jotka ovat henk. koht. pienempi paha muihin nähden.
Ihan hyvä, mutta libskujen rahallinen hyysääminen... No, se on kai sun jutska tms.?
Myönnä pois, sait idean minulta etkä Herliniltä ;)
http://matias.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57991-vaalitukea-2
No, saa matkia ;)
Niklas Herlinin tuki Astrid Thorsille oli mahtavasti perusteltu. Hänhän kertoi kauniimmin sanankääntein, että antaa lisärahaa jo reilusti eläkeikäiselle, ministerinpalkkaa kuittaavalle naiselle, joka ei suostu luopumaan vallankahvasta, vaikka on maan vihatuin poliitikko. Ehkä Herlinin tukipakina oli muutenkin pelkkää taitavasti piiloteltua sarkasmia. Tai jotain.
Pitääpä muistaa itsekin laittaa avustusta Jussi Halla-aholle ja parille muullekin persulle. Persuilla kun ei ole ruotsin- eikä suomenkielisiäkään säätiöitä tai yhdistyksiä tukenaan. Vielä (sarkasmia). Mainitsen vielä varalta rasismin: rasismi (sarkasmia).
Jani,
Olen samaa mieltä kanssasi, en voisi tukea itselleni vastenmielisiä ajatuksia ja politiikkaa. Listasi on mielipiteittesi näköinen, luen mielelläni rationaalisesti perusteltuja kommenttejasi. Halla-ahon valintaperusteluun yhdyn täysin, äänestäisin jos voisin.
Olisi se vähän liikaa tukea demokratian ja tasa-arvon supistajina loistaneita Braxia ja Thorsia, mikäli sananvapaus ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu on yhtään puolustamisen arvoista.
Kataisen "maahanmuutto ei ole rahasta kiinni" kommentti A-talkissa viime huhtikuussa herätti minut havaitsemaan valtion jättivelan, kabinettilait ja "kansaa pitää johtaa, kansa on tyhmä" - mentaliteetin.
Olen typeryydessäni äänestänyt mielikuvieni vihreitä vuosikymmeniä yhtä rutiininomaisesti kuin erotellut talousjätteitä, tajuamatta kannattaneeni komentopolitiikkaa. Mistä poden vaihtelevaa morkkista.
Nyt olen haistavinani Muutoksessa ja Piraateissa sitä henkeä joka voi puhaltaa pysähtyneisyyteen eloa. Liberaalit ovat "vaarattomia" realisteja ja relismi on muutenkin elinehto. Mutta persu-ilmiö, kyllästyneiden ja huolestuneiden kansalaisten haistatus valtiovallalle, se vasta lämmittää tämmöisen vanhan ekohipin sydäntä:)
Kiitos Jani tuestasi! Mikäli joku muukin haluaa tukea minua niin siihen paras tapa on yksinkertaisesti vinkata tai linkata vaalisivuani http://liberaalit.fi/jouni-flemming/
Meillä pienten puolueiden ehdokkailla ei ole mahdollisuutta valtaviin vaalibudjetteihin tai rahankeruukampanjoihin joten uskon, että paras tapa tukea on levittää tietoa netissä.

Kommentoi 32 kommenttia