Demokratian myyttejä 2: demokratiassa kansa hallitsee
Tämä on demokratian perusajatus. Demokratia tarkoittaa kirjaimellisesti kansanvaltaa. Mutta hallitseeko kansa todella demokratiassa?
Ensimmäinen ongelma tässä on se, että ”Suomen kansaa” ei ole olemassakaan. Olemassa on ainoastaan viisi ja puoli miljoonaa ihmisyksilöä, ja yhtä monta mielipidettä, toivetta ja kiinnostusta. Kuinka he kaikki voisivat hallita? Eihän kukaan sano esimerkiksi, että kansa haluaa Facebookin tai, että kansa haluaa Prisman. Jotkut haluavat, jotkut eivät. Sama pätee poliittisiin mielipiteisiin. Hollantilainen koomikko Willem Kan muotoili asian osuvasti: ”Demokratia on kansan tahto. Joka aamu lehteä lukiessani hämmästyn, että mitä minä tänään tahdonkaan.”
Käytännössä demokratiassa se ei myöskään ole kansa, joka päättää, vaan enemmistö tai tarkemmin sanottuna enemmistö äänestäjistä. Vähemmistöön jääneiden on mukauduttava enemmistön päätöksiin. Eikö vähemmistö kuulukaan kansaan? Kuulostaa erikoiselta, mutta oletetaan nyt, että enemmistön tahto on sama asia kuin kansan tahto. Tekeekö kansa siis päätökset demokratiassa? Demokratioita on kahdenlaisia: suoria ja epäsuoria. Suorassa demokratiassa asioista päätetään kansanäänestyksellä, joissa jokaisella äänioikeutetulla on yksi ääni. Epäsuorassa demokratiassa äänestäjät äänestävät tietyn määrän ihmisiä tekemään päätökset heidän puolestaan. Selvästikin epäsuorassa demokratiassa ihmisillä on huomattavasti vähemmän valtaa kuin suorassa demokratiassa. Silti lähes kaikki nykyiset demokraattiset valtiot, Suomi mukaan luettuna, ovat epäsuoria demokratioita.
Epäsuorissa demokratioissa saatetaan silloin tällöin järjestää kansanäänestys jostain asiasta, mutta se on erittäin harvinaista. Viimeisimpänä esimerkkinä Euroopassa tästä on Iso-Britannian kansanäänestys Euroopan Unionista eroamisesta. Suomessa sitovan kansanäänestyksen järjestäminen ei ole nykylain mukaan mahdollista. Niin sanottuja neuvoa-antavia kansanäänestyksiä, jotka ovat oikeastaan vain mielipidemittauksia, täällä on järjestetty vain kahdesti. Joulukuussa 1931 äänestettiin kieltolain kumoamisesta ja lokakuussa 1994 Euroopan Unioniin liittymisestä. Molemmissa tapauksissa eduskunta tosin päätti kansanäänestyksen tuloksen mukaisesti, mutta sen ei olisi ollut mikään pakko tehdä niin, ja kerran kuudessakymmenessä vuodessa on aika verkkainen tahti kysyä kansan tahtoa.
Miksi kansanäänestyksiä sitten järjestetään niin harvoin? Tähän annetaan yleensä kaksi selitystä: kansanäänestyksen järjestäminen olisi liian monimutkaista ja äänestäjillä ei ole riittävästi ymmärrystä käsiteltävistä asioista.
Ensimmäinen väite on voinut olla pätevä joskus aikaisemmin, mutta nykytekniikalla pystyttäisiin helposti järjestämään kansanäänestys aiheesta kuin aiheesta vaikka viikoittain. Puolueiden kannatuskorttien keräys sähköisesti tai Kansalaisaloite.fi palvelu osoittavat, että Suomessa voitaisiin aivan hyvin kysyä kansalta esimerkiksi pitäisikö Suomen erota eurosta, haluammeko lähettää taloudellista tukea Kreikkaan, kuinka paljon turvapaikanhakijoita Suomeen tulisi päästää tai solmitaanko ehdotettu Kiky-sopimus. Miksei kansalta kysytä? Demokratiassahan kansa hallitsee, eikö niin?
Entäpä toinen väite, jonka mukaan äänestäjät eivät ymmärrä riittävästi asioista voidakseen tehdä päätöksiä? Jos näin on, niin miten heillä olisi riittävästi ymmärrystä valitsemaan, minkä puolueen edustajien pitäisi päästä päättämään? Jos puolustaa demokratiaa, niin joutuu myöntämään, että ihmisillä on ainakin jonkin verran ymmärrystä, jotta he voivat olla mukana vaikuttamassa päätöksentekoon. On totta, että monet suuren luokan päätökset ovat hyvin monimutkaisia ja niillä voi olla hyvinkin kauaskantoisia vaikutuksia, mutta mikä takaa sen, että päättämään valituilla henkilöillä on yhtään sen enempää ymmärrystä niistä? Demokraattisissa vaaleissahan kuka tahansa voi asettua ehdolle ja tulla valituksi. Onko eduskunnan kellarissa jokin salainen viisauden lähde, josta uudet valitut kansanedustajat pääsevät juomaan? Vai onko politiikkaan mukaan menneillä paremmat moraaliset arvot kuin keskivertokansalaisella? Tästä ei ole tähän mennessä minkäänlaista näyttöä.
Ei todellakaan vaikuta siltä, että demokratiassa kansa hallitsisi. Ainakin nykyisen hallituksen päätöksiä tunnutaan kritisoivan lähes joka taholta. Ja vaikka joku olisikin johonkin yhteen tiettyyn päätökseen tyytyväinen, hän todennäköisesti vastustaa jotain toista päätöstä. Tosiasia on, että päättävään asemaan päässeet voivat tehdä melko pitkälle mitä haluavat. Eikä heidän valtansa pääty eduskunnan portaille tai ministeriön ulko-ovelle. Monet johtavassa asemassa toimineet poliitikot päätyvät korkeisiin (ja hyvin palkattuihin) virkoihin valtiota lähellä oleviin organisaatioihin kuten Suomen Pankkiin, eläkevakuutusyhtiöihin tai Veikkaus Oy:öön.
Silti valtion säätäessä jonkin uuden lain demokratian puolustajat sanovat, että ”me äänestimme sen puolesta”. Tämä vihjaa, että ”meillä” ei enää ole oikeutta valittaa siitä. Tämän suhteen ollaan kuitenkin harvoin johdonmukaisia. Homoseksuaalit totesivat näin, kun uusi avioliittolaki hyväksyttiin, mutta tuskin tyytyvät mukisematta kohtaloonsa, jos Aito avioliitto -aloite menee läpi eduskunnassa. Ympäristöaktivistit vaativat demokraattisesti päätettyjen tuulivoima- yms. päätösten täytäntöönpanoa, mutta eivät kaihda laittomiakaan keinoja protestoidessaan silloin, jos demokraattisesti säädetään heidän mielestään ympäristölle vahingollisia lakeja. Ilmeisesti ”me” emme sittenkään äänestäneet niiden puolesta.
* * *
Kirjoituksen innoituksena on Frank Karstenin ja Karel Beckmanin kirja Beyond Democracy. Kirjoitus on samalla osto- tai ainakin lukusuositus.
”Olemassa on ainoastaan viisi ja puoli miljoonaa ihmisyksilöä, ja yhtä monta mielipidettä, toivetta ja kiinnostusta. Kuinka he kaikki voisivat hallita?”
On olemassa viisi ja puoli miljoonaa ihmisapinaa, jotka kuvittelevat olevansa yksilöitä, joilla on omia mielipiteitä, toiveita tai kiinnostuksen kohteita.
Todellisuudessa ne kaikki ovat hyvin pitkälle hallittuja, todennäköisiä ja ylläytyksettömiä ja hallittavissa, yleensä jonkun ulkoisen osapuolen sinne istuttamia.
Heiltä voi kysellä mitä vaan ja he vastaavat mitä vaan, mutta se, mitä he tekevät on nähtävissä vain tutkimalla sitä, mitä ja miten he tekevät. Ja miten se poikkeaa siitä, miten joku muu (vastaava joukko) tekee asioita.
Joka tapauksessa ihmisjoukko on täysin olemassaoleva ilmiö ja irrallaan yksilöstä. Yksilön käytös voi muuttua joukossa totaalisesti, jopa päinvastaiseksi kuin se, mitä hän siitä irrallaan tekee. Kaikki merkittävä tässä maailmassa tapahtuu joukkojen toimesta.
Muusta tuossa tekstissäsi en osaa hirveästi sanoa. Siitä olen samaa mieltä, että nykyään hupaisasti toivotaan jonkinlaista kaikkitietävää voimakasta päättäjää typerän kansan sijaan.
Ja kansa on typerä silloin, kuin se on eri lailla tietämätön asioista kuin minä. Eihän minullakaan mitään keinoa, kykyä tai aikaa ole ymmärtää kaikkea hyvin monimutkaista. Silti pystyn tuhahtelemaan idiooteille, silloin kun ovat eri mieltä kuin minä.
Uskon silti suht vakaasti siihen, että n. 95-99 tapauksessa sadasta, jos toinen osapuoli sen kykenee käsittämään, minä kykenen sen käsittämään myös. Siksi monimutkaisuuteen vetoaminen vaikuttaa lähinnä sumutukselta. Asiat eivät ole yleensä kovin monimutkaisia, niistä vain tehdään sellaisia tarkoituksella. Totta kai kaikkea voi nyplätä ja mikromanageroida sydämensä kyllyydestä, mutta mitä pienempi yksityiskohta, sen merkityksettömämpi se on kokonaisuuden kannalta.
Toki ajatus siitä, että on olemassa ”oikeita” tai ”vääriä” valintoja on jo itsessään älytön yksinkertaistus. Siihen vielä päälle se, että ero niiden välillä on mahdollista tehdä jollain ”tietämyskellä” sen sijaan, että puhuttaisiin suoraan oikeaoppisuudesta.
Minä en suoranaisesti usko ennustajaakkoihin ja ukkoihin. Toiset ovat silti tarkempia kuin toiset.
Mutta jos joku sanoo tietävänsä tulevaisuuden, valehtelee. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, mitä muutosta, millä arvoilla ja määreillä seuraa. Yleensä hyvin rajatulla otannalla omien arvojen pohjalta. Sellainen valtavirtainen tarina jostain prosessista – sen tekijöistä ja seurauksista – ei kestä yleensä edes 5 minuutin tarkastelua, ennen kuin se alkaa oikoa mutkia suoriksi ja näyttää maagiselta ajattelulta.
Ilmoita asiaton viesti
Sveitsi taitanee olla liki ainoa valtio, jossa on demokratia. Sielllä ihmiset saavat ja pystyvät äänestämään asioista, suurista ja pienistä, ei siis ihmisistä eduskuntaan. Suomessa ei ole demokratia, meillä on edustuksellinen demokratia, äänestämme siis jonkun edustamaan itseämme eduskuntaan.
Tämä systeemimme on läpimätä, sen ovat muutamat edellisvaalit osoittaneet äänestäjien pettämisineen ja takinkääntöineen. On saatu, mitä EI ole tilattu tai haluttu.
Ilmoita asiaton viesti