*

Yksilönvapauksien ja tasa-arvon puolesta "Vapaudesta hetkellisen turvallisuuden tähden luopuva ei ansaitse kumpaakaan." - Benjamin Franklin

Vapaata aukioloa

Laki kauppojen aukiolojen säätelystä kumottiin tämän vuoden alussa. Vielä sunnuntaiaamuna 3.1. en itse huomannut mitään muutoksia käväistessäni äsken kävelyllä keskustassa. Auki siellä olivat apteekki, R-kioski, yksi pubi ja Fitness 24/7. Eli ne samat kuin viime vuonnakin. Yksi nimetön myyjäpariskunta ilmaisee kuitenkin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla huolensa siitä, että heidän ennestäänkin vähäinen yhteinen aikansa kutistuu olemattomiin. Tällaisia huolia muistan lukeneeni useitakin aina siitä lähtien, kun kauppojen aukioloaikojen vapauttamisesta alettiin vakavasti keskustella.

Ongelma ei kuitenkaan ole aukioloaikojen vapauttaminen, sillä meillä on paljon toimialoja, joiden aukioloajat ovat olleet vapaita ennen kuluvaa vuottakin. Jos vapaa aukiolo olisi sellainen ongelma, kuin nimetön myyjäpariskunta antaa ymmärtää, olisivat esimerkiksi sairaaloissa, hotelleissa, ravintoloissa, poliisissa, palokunnissa, lentokentillä, huoltoasemilla ja vuorotyössä tehtailla työskentelevien perhe-elämät jo tuhoutuneet täysin.

Kuten viitatussa mielipidekirjoituksessakin epäsuorasti todetaan, varsinainen ongelma on muutos. Pariskunta oli valinnut alansa silloin, kun kauppojen vielä piti olla pyhinä kiinni. Näinkin suuri muutos aiheuttaa tietysti sopeutumisvaikeuksia, mutta ne eivät kestä loputtomiin ja koskevat vain osaa alalla olevista. Kauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on ollut arvattavissa jo jonkin aikaa, ja viimeistään tämän vuoden alusta on selvää, että jokainen kaupan alan ammatikseen valitseva tietää mihin ryhtyy. Pyhä- ja iltavuoroihin varautuneita työntekijöitä tulee siis alalle koko ajan lisää, ja varmasti heitä löytyy merkittävä määrä jo tälläkin hetkellä. Eivät kaikki myyjät ole perheellisiä pienten lasten vanhempia.

Libertaarina vapaa aukiolo on minulle ajatuksena tietysti itsestäänselvyys. Ei sen, milloin omistaja pitää kauppaansa auki pitäisi kuulua kenellekään sen enempää kuin se, mihin aikaan minä käyn nukkumaan. Siitä ei siis saa määrätä kukaan. Se ei kuitenkaan estä neuvomasta, että minun ei kannata valvoa koko yötä ainakaan, jos seuraavana päivänä pitäisi tehdä jotain järkevää. Toivonkin, ettei tätä kauppojen vapaata aukioloa niin sanotusti mokata.

Vapaa aukiolo ei tarkoita sitä, että kauppojen olisi pakko olla aina auki. Jos kauppias kuitenkin katsoo aukiolon laajentamisen tarpeelliseksi, niin asian voi varmasti hoitaa myös työntekijöiden toiveet huomioiden. Hesarin juttu aiheesta ainakin antaa sellaisen kuvan, että näin toimittaisiinkin. Jos homma sujuu näin, niin voi hyvillä mielin todeta vuoden 2016 alkaneen pienellä askeleella kohti vapaampaa yhteiskuntaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ainakin Jyväskylässä kaupat aukeavat tuntia aiemmin ja menevät tuntia aiennin kiinni paitsi viikonloppuisin jolloin ketjukaupat kuten s- ja k-marketit menevät kiinni samaanaikaan kuin arkisin. Esim jos kauppa aukesi klo 8 ja menikiinni klo 18 niin nyt se aukekaa klo 7 mutta menee kiinni klo 17. Se miten tämän vapautumisen nyt kokee on enemmän kuitenkin kiinni näkökulmasta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ainaki Prismat ja City Marketit muuttivat heti aukiolonsa joka päivä klo 23:00 asti, myös sunnunntaisin eli tänään.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Ainakin Jyväskylässä nuo isot marketit ottavat uudet aukiolo ajat käyttöön vasta seitsemäspäivä mutta pienemmät ketjukaupat ovat olleet jo uusilla aukioloajoilla. Tuskin kuitenkaan yöstä liikkuu niinpaljon ihmisiä jotta ympärivuorokautinen aukiolo olisi kannattavampaa samoin kuin joillain kaupoilla viikonloppuisin esim Säynätsalon s-market Jyväskylässä on ollut hiljaa yleensä viikonloppuisin mutta joutui pidentämään viikonlopun aukiolo aikoja muun s-ryhmän mukana. Mistä kaupat muuten sitten kustantavat pidemmät viikonloppu aukiolo ajat jos asiakkaita ei viikonloppuisin ole ollut ennestääkään?

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Eilen, sunnuntaina Malmin Prisma sulki ovensa klo 18:00.

Ei mitään muutosta, siis.

Käyttäjän HenrikVlimki kuva
Henrik Välimäki

. . . valloittavaa tämä vapaus. Saa mennä ruokaostoksille vaikka keskellä yötä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Poliittiset päättäjät kuvittelevat kaiken tapahtuvan silmäräpäyksessä.

Pudotetaan yrittäjien veroja 0,2% ja silloin alkavat kaikki yrittäjiksi.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tämähän mokataan työvelvollisuudella. Sehän on selviö jo valmiiksi.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Oli juuri puhetta tuosta vapaudesta, siis aukiolojen, eli siitä jossain määrin ehkä hyötyvät kuluttajat mutta kaupoille aukiolojen vapautumisesta taitaa tulla pelkkää miinusta. Eli ostosten määrä pysyy suhteellisen vakiona mutta se jakautuu useammalle päivälle.

En suinkaan vastusta sääntelyn purkamista aukiolojenkaan kohdalla vaikka minulle riittäisi pari aukiolopäivää viikossa, itsellä niitä on seitsemän.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kaiketi kustannukset laitetaan hintoihin.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Luultavasti, tai jopa todennäköisesti mutta sitä saa mitä tilaa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Näin olettaisin minäkin. Ihmettelen kyllä suuria kauppakeskuksia, että miten niihin kaikkiin myös riittää illalla myöhään käyviä asiakkaita. Aika näyttää ja helppohan se on sitten taas ottaa takapakkia, jos maksavia asiakkaita ei riitäkään.
Eikös Tallinnassa ole myös lähes kaikki kaupat auki vapaasti ja jos oikein muistan, niin myöskin joulupäivinä?

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Kai tässä jonkinlaista symboliikkaa on. Aiemmin, kun yhteiskunta sääti kauppojen aukioloajoista, tavallaan myönnettiin myyjien ihmisarvo ja ammattiylpeyden merkitys. Sama ruokamäärä jaettiin säällisinä aikoina.

Nyt tunnustetaan se, että köyhiä on, ja että köyhän elämä on sinnittelyä ja ennen kaikkea palvelua. Ja palvelu tapahtuu vaikka keskellä yötä. Alalla ei kestä pitkään, koska vuorotyö kuluttaa ja koska sama tulovirta on jakaantunut pidemmälle aikavälille tehden työstä tehottomampaa.

Siksi myyjän toimenkuvaan lisätään siivous, varastonhoito ja hyllyttäminen. Mutta jaettavana on ihan sama määrä myyntiä kuin ennenkin, joten myyjä on kaupassaan yksin. Myyjän työstä on tehty sanalla sanoen paska homma.

Ja sitä sitten tervehditään ilolla. Kyseessä on epätasa-arvon jatkuva leviäminen.

Käyttäjän HenriMantysaari kuva
Henri Mäntysaari

Tulinpahan vain sanomaan että, heh, hauska tuo profiilisi kuva ja esittely. :)

Kari Ahveninen

Jotenkin huvittavaa ollut koko aukioloaikojen sääntely ja nyt sen vapauttamisesta siinnyt keskustelu, kun sillä ei ole ollut koko aikana minkäänlaista järjellistä pohjaa.
Täällä missä nyt asustelen, on ollut vapaus pitää kauppaansa auki vaikka keskellä yötä, mutta eiköhän niitä järjellisiä aukioloaikoja joka tapauksessa säätele eniten se että onko asiakkaita vai ei? Ja, itse asiassa, yksikään kauppa ei näytä olevan auki enää klo 22 jälkeen.

Mielenkiintoiseksi tämän tekee se että paikalliset, alkuperäiset asukkaat pitävät putiikkejaan auki aivan eri tahdilla kuin muunmaalaiset yrittäjät. Vakiintunut käytäntö siis selkeästi riippuu erilaisista perinteistä.
Esimerkiksi viikonloppuisin pienistä kaupoista avoinna on vain kiinalaisten pitämät jotka ovat usein auki kellon ympäri jopa, paikallisten pitäessä kauppansa kiinni vähintäänkin sunnuntaisin, usein myös lauantaisin. Kaikki suuret marketit ovat suljettu järjestään sunnuntaisin ja lauantaisinkin avoinna lyhyemmän aikaa kuin arkisin.

En oikein jaksa uskoa että vaikka nyt uusi laki sallii kaupan pitämisen avoinna vaikka kellon ympäri, niin kannattaako se? Jos esmes kello kolmen aikaan aamulla paikalle voi tulla yksi taksikuski ja pari yökulkijaa, niin kattaako se edes aukiolon vaatimia kuluja?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Eli tässä vapauttamisessa on myös paljon melua tyhjästä.. vaikka periaatteen toki ymmärtää.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Pitää muuten muistaa, että kauppaoloaikojen vapautumisen yhteydessä myös meni läpi lakiin semmoinen asia, että kauppakeskuksessa vuokralla olevan yrittäjän on saatava pitää yksi päivä viikossa liikettään kiinni. Nyt siihen tuli ihan lainsäädännön suojaan. Ennenhän nuo vapaanpitäjäyrittäjät sitten vain menettivät vuorasopimuksen seuraavassa katsannossa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Tuohan on ihan hyvä lisäys. Mutta eikö kilpailu tuosta olisi kuitenkin ollut se vapaa tie? Eli siis olisi muodostunut kauppakeskuksia missä tuo kiinnipitäminen olisi sallittua.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

En osaa sanoa täyden kilpailunvapauden autuudesta juuta enkä jaata. Viisain meistä vertailee eri maiden käytäntöjä ja yrittää valita sieltä viisaimman sovelluksen.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #17

ja vielä viisaampi varmaankin ymmärtää,että se mikä toimii jossakin kulttuurissa ei välttämättä toimi toisessa.. paitsi,jos kyse on taloudesta minkä lopputuloksena tahdotaan olevan yksi yhtenäinen kulttuuri.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko Vastaus kommenttiin #18

"paitsi,jos kyse on taloudesta minkä lopputuloksena tahdotaan olevan yksi yhtenäinen kulttuuri."

Tuota väitettä en kyllä allekirjoita. Kuka ja missä tahtoo tätä? Joku varmaan tahtoo, mutta haloo.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #19

Eli myönnät itsekkin,että joku tahtoo..eikä sitä tarvitse kenenkään erityisesti tahtoa.Talouden logiikka sanelee kyllä järjestyksen.

Käyttäjän HenriMantysaari kuva
Henri Mäntysaari

Siis on nykyään saatava vai on nykyään pakko pitää yksi päivä vapaata?

Jos vain saa eli ei ole pakko niin yhtä laillahan se vuokrasoppari voidaan lopettaa jollain muulla verukkeella nykyäänkin.

Toimituksen poiminnat