*

Yksilönvapauksien ja tasa-arvon puolesta "Vapaudesta hetkellisen turvallisuuden tähden luopuva ei ansaitse kumpaakaan." - Benjamin Franklin

Mikä on teos?

  • Teosko?
    Teosko?
  • Teosko?
    Teosko?

Keskustelu tekijänoikeuksista ja piratismista törmää omalta kohdaltani usein seinään esittäessäni otsikon kysymyksen jossain muodossa. (Toki myönnän, että monesti esitän sen aika provosoivassa muodossa.) Piratismin vastustajat useimmiten kieltäytyvät vastaamasta siihen. Viimeisin esimerkki löytyy täältä Puheenvuorosta Suvi Auvisen artikkelin keskusteluketjusta. Seurauksena olen alkanut epäillä, ettei vastausta ole olemassakaan, ja yritin selvittää asiaa itse.

Piratismissahan kyse on teoksen kopiointioikeudesta, jota nykyinen tekijänoikeuslaki rajoittaa voimakkaasti. Tätä pohdittaessa oleellisin kysymys kuuluu, mikä teos itse asiassa on. Tekijanoikeus.fi palvelussa asian esittely aloitetaan toteamalla, että taiteilijan oikeus oman työnsä tuloksiin on yhtä luonnollinen asia kuin muidenkin työtään tekevien ihmisten, ja verrataan taiteilijan teosta puusepän rakentamaan vaatekaappiin, josta tekijä voi päättää, mitä sillä tekee ja esimerkiksi millä hinnalla on valmis myymään sen.

En kuitenkaan ymmärrä vertausta, koska puusepällä ei liene oikeutta puuttua siihen, jos naapuri tekee itselleen samanlaisen vaatekaapin. Hän voi nostaa oikeussyytteen vasta, jos naapuri kantaa olohuoneeseensa juuri hänen tekemänsä vaatekaapin. Tekijänoikeuslain suojaaman teoksen tekijä puolestaan nimenomaan voi puuttua siihen, jos naapuri tekee samanlaisen teoksen. Oleellisin kysymys kuuluukin, mikä sitten on sellainen "teos", johon tällaisia selvästi tavallisesta omistusoikeudesta poikkeavia sääntöjä sovelletaan. Tekijanoikeus.fi toteaa seuraavaa:

  • "Käytännössä teokseksi katsotaan mikä tahansa luovan työn tulos, joka on sen verran omaperäinen, ettei joku toinen tekisi täysin samanlaista."

Tuosta ei ole paljoa apua. Miten muka voitaisiin todistaa se, ettei joku jossain päin maailmaa olisi voinut tehdä täsmälleen samanlaista teosta? Ehkäpä samaisen verkkosivuston usein kysyttyä -sivulta löytyy vastaus. Ainakin asiaa on siellä jo kysytty.

  • "Mikä on kuvataiteen teos?"
    • "Kuvataiteen teoksia ovat teoskynnyksen ylittäneet maalaus-, kuvanveisto-, valokuva-, piirros-, tekstiilitaiteen ja grafiikan teokset, installaatiot, ympäristötaideteokset ja muut vastaavat."
    • "Kuvataiteen teosten osalta teoskynnys on ollut matala. Teoskynnyksen ylittymistä koskevia ratkaisuja on haettu käyttötaiteen osalta. Tavanomainen layout ei ole saanut teossuojaa. Tekijänoikeudelliselta kannalta ei ole merkitystä sillä, mille materiaalille kuva on painettu. Esim. pyyhkeeseen painetun piirroksen katsottiin olevan itsenäinen ja omaperäinen teos joka sai teossuojaa."

Tuon perusteella siis melkein mikä tahansa, paitsi arkinen layout, on teos. Mutta mitä on arkinen layout? Tekstissä ei ole lähdeviitettä, eikä Google löytänyt tuolla termillä yhtään hakutulosta.

  • "Mikä on teos?"
    • "Teos on tekijänsä henkisen luomistyön tulos, jossa ilmenee itsenäisyyttä ja omaperäisyyttä. Teoksia suojaa tekijänoikeudet. Teoksia ovat esim. sävellykset, elokuvat, kirjat, sarjakuvat, tietokoneohjelmat, valokuvat ja maalaukset. Moni muukin luovan työn tulos voi olla teos."

Ei apua tästäkään vastauksesta. Itsenäisyyttä on tässä yhteydessä vaikea todistaa ja omaperäisyys on subjektiivinen käsite. Viimeisestä lauseesta tulee mieleen savolainen toteamus "voepha tuo olla vuan voepha tuo olla olematiki". Löytyisiköhän Wikipedian artikkelista täsmällisempää ja helppotajuisempaa tietoa. Ei kylläkään näytä lupaavalta. Ensimmäinen lause

  • "Teos on Suomen tekijänoikeuslain tarkoittama ihmisen eli tekijän itsenäinen ja omaperäinen luomistyön tuote sen tekotavasta ja ilmenemismuodosta riippumatta."

on samaa diipadaapaa kuin Tekijanoikeus.fi:ssä.

  • "Teoksia ovat esimerkiksi kirjalliset teokset, taiteelliset teokset, valokuvateokset, elokuvateokset, taidemaalaukset ja sävelteokset."

Eli teos on teos. Sepäs oli valaisevaa. Sitten artikkelissa puhutaan teostasosta ja teoskynnyksestä, joiden on ilmeisesti tarkoitus olla määritelmiä sille, milloin teos on teos. Siitäkin tosin todetaan vain, että tekijänoikeussuojaa nauttiakseen teoksen pitää olla tarpeeksi omaperäinen ja itsenäinen työ. Mutta miten se määritellään? Tähänkään ei löydy mitään linkkiä eikä lähdeviitettä. Artikkeli on mielestäni aivan oikeassa toteamuksessa, että teostason saavuttaminen on jossain määrin epämääräinen käsite, vaikkakin minä ainakin jättäisi tuosta lauseesta pois sanat "jossain määrin".

Wikipedian artikkeli teoskynnyksestä ei tuo asiaan juuri muuta uutta kuin linkin tietokirjailija Jukka Korpelan artikkeliin "Mikä on teos?", mutta siinäpä taisi tulla vastaan ainakin suomenkielisen materiaalin umpikujan pää. Heti ensimmäinen lause Korpelan artikkelissa näet toteaa, että tekijänoikeuslaki ei määrittele teoksen käsitettä. Eli koko homma on hirveästi pykäliä, mutta kukaan ei oikein tiedä mistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Helppo ratkaisu. Jos haluaa oman tuotoksensa nimettävän teokseksi, pitää se rekisteröidä erillisessä teosvirastossa, jossa teoksiin perehtyneet asiantuntijat suorittavat vaadittavan määrittelytyön eli arvioivat voiko kyseistä tuotosta kutsua teokseksi. Tästä tulee tietenkin periä kohtuullinen korvaus, esimerkiksi määrittelijän tuntikorvaus voisi olla 70 euroa tunnissa.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Tuo ei vastaa varsinaiseen kysymykseen. Olin kiinnostunut niistä perusteista, millä tuo viisasten kerho teokset määrittelisi.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Nehän pitää määritellä erillinen työryhmä, joka koostuu Suomen merkittävimmistä teoksellisuuden asiantuntijoista ja juristeista. Kukaan ei pysty suoralta kädeltä antamaan täydellistä vastausta.

Antti Lipponen

Mielestäni koko ajatus luovan työn (eli kaikki työ) omistajuudesta on absurdi. Miksi tehdä mitään, jos suurin pelko on työn ajautuminen muiden hyödynnettäväksi tai nautittavaksi?

Toimituksen poiminnat