Yksilönvapauksien ja tasa-arvon puolesta "Vapaudesta hetkellisen turvallisuuden tähden luopuva ei ansaitse kumpaakaan." - Benjamin Franklin

Ratkaisu maailman energiantarpeeseen

Unohtakaa kylmäfuusio ja aurinkopaneelit. Energiatuotannossa on tehty mullistava löytö, joka saattaa olla ratkaisu koko maailman energiantarpeeseen. Professori Eats Toomuch Junkfoodin yliopistosta on tutkimusryhmineen tehnyt vallankumouksellisen havainnon, jonka mukaan energiaa voidaan tuottaa ihmisruumiin avulla. Keksintö perustuu joillakin ihmisillä havaittuun kykyyn tuottaa energiaa näennäisesti tyhjästä.

  • Jotkut ihmiset lihovat, vaikka syövät vähemmän kuin kuluttavat. Tämä ilmiö on yllättävän yleinen erityisesti länsimaissa. Varmasti jokainen tuntee jonkun, joka omien sanojensa mukaan lihoo, "vaikka ei syö juuri mitään".

sanoo professori Toomuch. Hän kiinnostui ilmiöstä ja ryhtyi tutkimaan sitä. Tutkimuksissa havaittiin ilmiö todelliseksi. Se on jonkin verran yleisempi naisilla, ja liittyy usein joihinkin sairauksiin, kuten kilpirauhasen toiminnan häiriöihin tai masennukseen, mutta sitä esiintyy joskus myös täysin terveillä ihmisillä.

Junkfoodin yliopiston laboratoriossa toteutettuun tutkimukseen osallistui kaksitoista vapaaehtoista, joissa mainittu ilmiö oli havaittu. Tutkimus aloitettiin tekemällä koehenkilöille rasvaimu, jonka jälkeen koehenkilöt nauttivat ainoastaan omasta rasvastaan tehtyä ravintoa. Tämän jälkeen tehtiin uusi rasvaimu, ja koska koehenkilöt lihoivat, vaikka söivät vähemmän kuin kuluttavat, saatiin toisen rasvaimun tuloksena talteen aiempaa enemmän rasvaa. Kuvattua prosessia voidaan teoriassa jatkaa, ja joka kierros tuottaa lisää rasvaa, joka voidaan sitten käyttää energiantuotantoon käytännössä ilmaisena polttoaineena.

Tutkimuksissa ei ole vielä selvinnyt, mistä koehenkiöiden keho ylimääräisen rasvan tuottaa. Energian säilymislakia professori Toomuch ei usko kumonneensa.

  • Kenties se on peräisin kuunvalosta, kosmisesta taustasäteilystä tai kännykkäverkkojen sähkökentistä, jonka joidenkin ihmisten elimistö tieteelle toistaiseksi tuntemattomalla tavalla muuntaa rasvaksi.

arvailee Toomuch. Vaikka kyseessä on kiistatta käänteentekevä läpimurto, on käytännön sovelluksiin vielä pitkä matka. Tähän professori Toomuch toivoo insinööritieteiden kehittävän aikanaan ratkaisuja. Ylimääräisen rasvan hyödyntämiseen pitää keksiä tehokkaampia menetelmiä kuin rasvaimu.

  • Mietimme muun muassa, että koehenkilöt voisivat kuluttaa ylimääräisen rasvan sähköntuotantoon polkemalla generaattoriin yhdistettyä kuntopyörää, mutta se todettiin aivan liian epäeettiseksi ja epäinhimilliseksi menetelmäksi.

toteaa professori Toomuch.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Junkfood University" pilailee liikalihavien kustannuksella, mutta vaikka varsinainen rasvalihominen ei olekaan mahdollista ilman liikakaloreiden syömistä, niin on olemassa ihmisiä, joiden paino lisääntyy ilman lihas- tai rasvamassan lisääntymistä nesteen kertyessä kudoksiin.

Vedessähän on nolla kaloria, mutta yksi litra sitä painaa kilon. Tietyt aineenvaihdunnalliset häiriöt edistävät nesteen sitoutumista elopainoksi. Tällaiset ihmiset myös näyttävät "lihavilta" ulospäin ja he voivat usein todistaa, etteivät saa enempää kaloreita kuin kuluttavat.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Totta, mutta tuo on paljon harvinaisempi ilmiö, eikä koehenkilöiksi tietenkään valittu tuosta vaivasta kärsiviä, vaan ennen tutkimuksen alkua varmistettiin, että lihominen on nimenomaan rasvalihomista.

Jari Vuorinen

Tämän uskoo varmaan joka toinen lukija kuin todisteena siitä,ettei osaa ajatella ja alkeellinenkin sivistys on jäänyt oppikirjoihin.

Hyvää aprillipäivää Jani Korhosellekin.

Käyttäjän Jouni kuva
Jouni Tuomela

"Unohtakaa kylmäfuusio ja aurinkopaneelit."

Rumasti sanottu, vaikka onkin aprillipäivä. Taino aurinkopanelit ovat paikoitellen näppäriä.

Kylmäfuusioseminaari 2014 on paraikaa menossa, täältä kaikki ydinfyysikot löytävät mielenkiintoista mietittävää aiheen tiimoilta:
http://coldfusionnow.org/2014-cflanr-colloquium-at...

Katselen juuri tätä:
http://youtu.be/tb1zBHsOtLo
(muoks, kannattaa katsoa vain tästä kohtaa:
https://www.youtube.com/watch?feature=player_embed...
siinä on yhteenveto...)

Kylmäfuusio ilmiönä on tieteellisen todistetusti olemassa, ja käytännön sovellukset ovat kutkuttavan lähellä toteutumisiaan, esimerkiksi täällä on kovaa yritystä:
http://cleanplanet.co.jp/ourTeam.php?lang=en

Samoin Rossin laitteiston testaajat ( Elforsk naapurista rahoittajana) saanevat raporttinsa puolenvuoden kestotestistään kohta ulos. Edellinenhän osoitti 3,5 kertaista energiantuottoa.

Elämme jänniä aikoja.

Toimituksen poiminnat